Julkkikset ovat kautta historian toimineet brändikasvoina perinteisissä mainoksissa, mutta lähes jokaisella julkisuuden henkilöllä on nykyisin iso seuraajamäärä myös sosiaalisessa mediassa. Tämä tekee staravaikuttajista houkuttelevia kumppaneita brändin mainonnassa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että staravaikuttaja ei tyypillisesti ole sisällöntuottaja samalla tavalla kuin pitkään sosiaalisessa mediassa työtä tehnyt vaikuttaja. Siksi yhteistyötä suunniteltaessa on tärkeää ottaa muutama seikka huomioon, jotta yhteistyö sujuu tehokkaasti ja tuottaa parhaat mahdolliset tulokset.
Staravaikuttajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on tullut tunnetuksi muista yhteyksistä, kuten artistina, näyttelijänä tai urheilijana. Tällöin vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelu on hieman erilainen verrattuna sosiaalisen median alkuperäisiin sisällöntuottajiin, ja siinä on omat erityispiirteensä, jotka on hyvä ottaa huomioon.
-
Yhteensopivuus brändin kanssa
Kuten vaikuttajamarkkinoinnissa yleensäkin, ensimmäinen ja tärkein askel on varmistaa, että julkkisvaikuttaja on linjassa brändin arvojen kanssa. Julkkiksen henkilökohtainen brändi ja imago voivat joko vahvistaa tai heikentää brändin viestiä. On tärkeää muistaa, että julkisuuden henkilöiden maine voi muuttua nopeasti, ja heidän suosionsa voi nousta tai laskea. Siksi on oleellista seurata heidän julkista profiiliaan ja varmistaa, että yhteistyö pysyy sopivana myös ajan myötä. Vaikuttajasopimukseen on aina hyvä kirjata selkeästi vaikuttajalle asetettavat eettiset ohjeet ja määritellä seuraukset, kuten sopimuksen purku ja/tai korvausvelvollisuus, jos vaikuttaja rikkoo sovittuja ehtoja tai jos häntä kohtaa asetetaan esimerkiksi rikosoikeudellisia syytteitä. Tämä koskee kaikkia vaikuttajasopimuksia riippumatta vaikuttajan asemasta tai profiilista.
-
Budjetti
Staravaikuttajien hinnat ovat tyypillisesti huomattavasti korkeammat verrattuna tavallisiin vaikuttajiin, joten on tärkeää varmistaa, että budjetti on realistinen ja sopiva yhteistyön laajuuteen nähden. Sopimuksen laatiminen on olennaista myös budjettimielessä: siinä tulee määritellä yksityiskohtaisesti yhteistyön laajuus, kilpailukiellot, sisältöjen määrät ja kanavat, salassapitosopimukset ja mainosoikeudet. Näin varmistetaan, että kaikille osapuolille yhteistyö on selkeää. Staravaikuttajille mainosmerkinnät eivät välttämättä ole yhtä tuttuja kuin pitkäaikaisille sisällöntuottajille, joten on tärkeää ohjeistaa heitä tarkasti briiffissä yhteistyömerkintöjen käytöstä ja mainonnan sääntöjen noudattamisesta.
-
Aikataulutus
Varaa aikaa! Staravaikuttajien aikataulut voivat olla todella tiukkoja, sillä heillä on usein monia projekteja meneillään. Siksi on tärkeää varata riittävästi aikaa yhteistyön suunnitteluun ja toteutukseen. Kuvauksista ja materiaalien esitarkistuksista on hyvä sopia hyvissä ajoin, jotta deadlinet eivät ole liian tiukkoja ja mahdolliset muutostarpeet voidaan huomioida. Varmista, että aikataulut joustavat tarpeen mukaan.
-
Hyödynnä vaikuttajaa laajemmin
Staravaikuttajan brändiarvo on valtava, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Älä tyydy pelkästään yhteistyöjulkaisuihin, vaan mieti, miten voit hyödyntää vaikuttajaa myös muissa kanavissa. Tee staravaikuttajasta brand ambassador, joka toimii tv-mainoksessa, printtimainonnassa ja muissa medioissa. Yhdessä kuvauspäivässä pystyy tuottamaan monipuolista sisältöä, jota voidaan käyttää useassa eri kanavassa, ja kuvauspäivässä tuotettuja materiaaleja voi hyödyntää vaikuttajankin kanavassa. Muista, että kaikki staravaikuttajat eivät ole luontaisia sisällöntuottajia eikä heillä välttämättä ole viimeisintä osaamista esimerkiksi algoritmeista tai sisältöjen editoinnista – muista käyttää siis tarpeeksi aikaa ohjeistukseen ja varaudu myös toimittamaan henkilölle valmiiksi leikatut ja editoidut sisällöt postaamista varten.
-
Iso kanava, pienempi tavoittavuus ja sitoutumisprosentti
Mieti omat tavoitteet selkeäksi. Jos pääasiallinen tavoite on sitoutuneisuus ja aktiivinen vuorovaikutus seuraajien kanssa, staravaikuttaja ei välttämättä ole paras valinta. Vaikka heillä on usein massiiviset seuraajamäärät, sitoutumisprosentti voi olla alhaisempi verrattuna pienempiin, mutta aktiivisempiin vaikuttajiin. Staravaikuttajat tavoittavat kanavistaan tyypillisesti 30-40% seuraajistaan, joten jos tavoitteena on suurempi näkyvyys ja uskottavuus, staravaikuttaja on oikea valinta.
Julkkiksen seuraajakunta on usein hyvin laaja, mutta se ei aina vastaa tarkasti brändin kohdeyleisöä. On tärkeää tarkastella kanavan analytiikkaa, ketkä ovat julkkiksen seuraajia ja onko tämä yleisö linjassa brändin kohderyhmän kanssa. Jos esimerkiksi brändi on suunnattu nuorille aikuisille, julkkiksen seuraajista voi olla osa, jotka eivät ole oikeaa kohderyhmää.
-
Muista laajentaa mittarit!
Kuten kaikessa markkinoinnissa, myös staravaikuttajayhteistyössä on tärkeää seurata ja mitata tuloksia, mutta tässä erityisesti on tärkeää käyttää monipuolisia ja laaja-alaisia mittareita. Julkkisvaikuttajien vaikutus brändiin ei rajoitu pelkästään perinteisiin mittareihin, kuten seuraajamäärien kasvuun, konversioon tai sitoutumisprosenttiin. Starojen kohdalla voidaan tarkastella mittareita myös PR:n puolelta: esimerkiksi laskemalla julkisuuden henkilön tuomaa PR-arvoa brändille, bränditunnettuuden kasvua, vuorovaikutuksen määrää ja laatua, julkaisuiden ja kommenttien sävyjä tai muilla ei-niin-perinteisillä -mittareilla.
-
Pitkäaikaiset yhteistyöt
Monet staravaikuttajat arvostavat pitkäaikaisia yhteistyöprojekteja. Tämä on brändille kannattavampaa, sillä jatkuvuus luo syvemmän yhteyden vaikuttajan ja brändin välille, mikä puolestaan lisää uskottavuutta ja vaikuttavuutta. Harva staravaikuttaja on kiinnostunut ainoastaan yhden julkaisun kokonaisuudesta, sillä se ei tuo brändille toivottuja pitkäaikaisia tuloksia. Pitkäaikaisessa yhteistyössä staravaikuttaja voi toimia brändin kasvoina ja auttaa rakentamaan uskottavuutta ja tunnettuutta pidemmällä aikavälillä.
Kiinnostuitko hyödyntämään staravaikuttajia brändisi markkinoinnissa tai kaipaatko apua strategian suunnittelussa? Ota yhteyttä myynti@indieplace.fi – autamme sinua luomaan vaikuttavan ja tuloksellisen yhteistyön!
-Kaisa Porri & Pauliina Pajunen